Suomen Orkesteri ~ New York Horns
Illalliskonsertti Suomalaisella Klubilla 21.10.2011


Juhlistaakseen 30-vuotista pyrkimystään täyttää hyvien ja huonojen orkesterien väliin jäävä aukio Suomen Orkesteri otti käsittelyynsä joukon uusia sovituksia ja jopa ennenlöytämättömiä nuotinnuksia ajoilta ennen tietokonetta.

Illan ohjelmaan kuuluivat mm. tervetulomalja, snapsi, alku- ja pääruoka viineineen, jälkiruoka ja kahvi.

Kuten viime vuonnakin ruoka oli hyvää eikä sitä ollut yhtään liikaa. Juomien riittävyydestä keskustellaan edelleen.

Kapellimestari Tom Migreenin yllätykseksi Suomen Orkesteri tulkitsi ruokailun lomassa aplodeihin asti sellaisiakin mestarillisia teoksia kuin Saint- Saëns'in Eläinten karnevaali, Mozartin konsertto nr. 42 - hylätty (VerLassen), WLanNote nokkahuilukonsertto solistina Albin Ioni, tilaustyönä suoraan Ameriikan New Yorkista (sic! NYH) konserttiin pikakuriirilla saatu avantgardistinen sovitus Thelonius Monkin kappaleesta "Ruby! Oh Dear!". Muita esitettyjä kappaleita ei rajoitetun palvelintilan vuoksi voida julkituoda, mutta niitä oli.

Orkestraalista elämystä Eläinten karnevaalissa vahvisti jo viime vuonna Orkesterin solistina esiintynyt Anni Kadenza, joka säkenöi tulisesti flyygelin ja palosammuttimen välissä.

Jälleen kerran SO kykeni erinomaisesti täyttämään missionsa ja vahvistamaan asemaansa yleisön mielissä. Osa vieraista kyseli jo lähtiessään seuraavan konsertin ajankohtaa varatakseen ensi vuoden ulkomaanmatkansa samalle viikolle.

 
SO Illalliskonsertti 21.10.2011

Suomen Orkesterin illalliskonsertti Helsingin Suomalaisella Klubilla 2011

SO Illalliskonsertti 2011

Jälleen kerran loppuunmyydyn illalliskonsertin edustavaa vierasjoukkoa. Tulossa alkuruoka ja snapsi.

SO Eläinten karnevaali ja Anni Kadenza

Eläinten karnevaali ja flyygelin takana Anni Kadenza

 
SO  21.10.2011 pasuunat

Pasuunat Risto P. ja Ari, taustalla Sibbe

SO  21.10.2010 Olli

Kippis! Olli kilistelee.

SO 21.10.2011 Olli kilistelee
SO 21.10.2011 trumpetit ja Sibbe

Trumpetit: Lasse, Razia ja Olli, Sibbe

 
SO  21.10.2011 Albin Ioni

Nokkahuiluvirtuoosi Albin Ioni tulkittavanaan WLanNote

SO 29.10.2010

Kapellimestari Tom Migreenin käyrätorvisoolo omassa sovituksessaan kappaleesta Misty

SO 21.10.2011 MC

MC RistoV. tiukkana yleisökilpailun tuomarina

 

SO 21.10.2011 tuubaPoski poskea vasten loppuillasta tanssilattialla, tuubassa Jyrki.

SO NYH 21.10.2011

Suomen Orkesteri - New York Horns jatsimuodostelmassa. Lopuksi tanssia.

Pekka (kuva oikealla) laajensi repertoaariaan perkussioista vokaali- ja konsonanttitaiteilijoiden reviirille kukkumalla Eläinten karnevaaleissa.

SO 21.10.2011 Eläinten karnevaalin käki

Kukkuu!